



Työtilaukset arkisin 8-16 | 03 424 66 900
Vesinummelan toiminta juontaa 40 vuoden takaa, jolloin Erkki Nummela osti pakettiauton ja perusti nimeään kantavan toiminimen. Sitä ennen hän toimi putkiasentajana usean eri työnantajan palveluksessa. Merkkivuotta juhlistamme työn merkeissä, mutta muistelemme tähän astista matkaamme välillä näin matkan varrelta otetuilla tuokiokuvilla.
Vesinummela on myös tänä vuonna mukana hyvä Joulumieli-keräyksessä, jossa vähävaraisille suomalaisille lapsiperheille jaetaan ruokalahjakortteja. Olemme jo monena vuotena peräkkäin laittaneet kaikki joulutervehdyksiin varatut rahat tähän keräykseen ja tuottaneet näin hyvää joulumieltä suomalaisille lapsiperheille. Toivomme, että myös asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme arvostavat tätä ja toivotamme tämän myötä Hyvää Joulua ja menestyksellistä Uutta Vuotta.
Hiljennymme Joulun viettoon viikoksi 52, joten varastomyyntimme on myös suljettuna 23.-29.12
Joulun jälkeen palvelemme normaalisti taas maanantaista 30.12 alkaen
Olemme avanneet vanhaan tarvikemyymäläämme Outlet myynnin, jossa työmailta yli jääneitä tarvikkeita myydään poistohinnoin. Tarvikkeet ovat uusia ja käyttämättömiä. Ylijäämävarastossa on mm. hanoja, allaskaappeja, suihkuseiniä ym. ym. Outlet on avoinna varastomyymälämme auki ollessa, eli hae myyjä vastapäätä olevasta uudesta hallista. Tervetuloa tutustumaan!
Vanhasta myymälästä tehtiin ylijäämävarasto ja Outlet myymälä
Vesinummelan tilauskanta jatkuu vahvana, kertoo Yrittäjä Timo Nummela. Keväällä valmistui Espoon Matinkylässä 5- talon rivitaloyhtiössä täyslinjasaneeraus alueputkistoineen. Seuraavat osoitteet ovat Jokioisilla, Forssassa, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa, Nummela kertoo. Tilauskantamme riittää vuodenvaihteeseen asti, joten syksyllä kannattaa taas kysellä tarjouksia ensivuoden puolella alkavista kohteista Nummela vinkkaa.
Erkintie 6
331300 TAMMELA
03 – 424 66 900
Myynti avoinna arkisin 8-16, la suljettu
Ostolaskujen toimitusosoite:
ostolaskut@vesinummela.fi